gimme sumthing for da pain...

Ja "pain" ei oo tässä ranskaa ja tarkota leipää, vaan sitä henkistä tuskaa ja epäilystä. "Sitä saa mitä tilaa", enimmäkseen. Tilasin kuntoa ja olen mielestäni tehnyt myös sen eteen jotain. Ja se toimii. Kuten jo aiemmin vihjailtu, kunto on selkeästi parantunut.
En kuitenkaan tilannut elämääni hallitsevaa projektia ja silti tässä kirjoittelen blogia keskellä yötä junassa Kolaria kohti. Hmm... kumpi ajaa, blogi vai itse projekti? Mielessä pitäisi olla tämänhetkinen reissu Lyngeniin, jossa tänäkin talvena/keväänä on kuollut ihmisiä vyöryihin ja kiipeilyonnettomuuksiin. En vain jostain systä osaa pitää Norjaa yhtä "vaarallisena" paikkana kuin Alppeja, vaikka korkeuserot ja oloshteet muutenkin ovat samaa luokkaa. "My bad", ja toivon todella, ettei kukaan ryhmästämme päädy iltapäivälehtien sivuille (missään yhteydessä).

Olen siis käynyt ennenkin Blancilla, miksi siis jännittää?Ehkä siksi, että tällä kertaa aie on ensi kertaa julkistettu etukäteen ja vielä blogissa, periaatteessa kaikkien nähtävillä. Lisäksi olen houkutellut mukaan kaksi henkilöä, joiden kanssa en ennen ole ollut vuorilla ja koen jokinlaista "matkanjärjestäjän" vastuuta, vaikka riskit ja nimenomaan riskit, onkin käyty läpi moneen kertaan osallistujien kesken. Aiempi ensimmäinen visiitti (ei päästy huipulle) ko. vuorelle on ollut hyvin etukäteen suunniteltu ja oppaiden kanssa toteutettu, pari viimeisintä enemmän/vähemmän ex-tempore, hiihtoreissujen ohessa.

Tämä ei siis ole disclaimer. Tiedän kiipeilykaverieni suhtautuvan asiaan sen vaatimalla vakavuudella, vaikka oma lähestymistapani onkin välillä jotain (oletetun teekkari)huumorin ja korkealentoisuuden väliltä.
"Selvä!", totes Kummelin roolihahmotkin, kun putket olis pitäny asentaa kattoon (ja nee nääs oli laittannu nee lattiaa)...

train of consequence

...vai mites se tavattiin. Junassa kohti pohjoista ja pienessä pre-vappu -hiprakassa. Juna-naapurit antoi neuvoja Lyngenin laskuihin. Tänään tuli tahtomattaankin se lepopäivä, kun oli asioita hoidettavana ja koira ulkoilutettavana, ehkä hyvä. Huomenna "suppamään" näyttää kaapin paikan. "Juu kän teik tät ty ä bänk!"

Noususta ja laskusta

Eilen koko retkikunta kokoontui ensimmäistä kertaa suunnittelemaan edessä olevaa ekspeditiota muutenkin kuin sähköisillä viestimillä. Käytiin läpi tarvittavia varusteita, katsottiin, mitä jo omistetaan, mitä lainataan, mitä vuokrataan ja mitä ostetaan. Ostettavat varusteet hankitaan luultavasti pääasiassa Chamonix'ssa, sillä hinnat siellä ovat edullisempia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tähtitieteellisiä lisäinvestointeja varustepuoleen ei tarvitse tehdä, mutta lopullinen tarve riippuu hieman myös siitä, millaisia reittejä päätämme kiivetä ennen varsinaista nousua.

Suunnittelupalaverissa paljastui hajontaa fiiliksissä: kun ainakin Kaita jännittää (tai tuo nyt on väärä sana, eihän karaistunut vuorikiipeilijä jännitä, mutta käytetään nyt tuota ilmausta paremman puutteessa) lähinnä nousu, niin minua pelottaa (jälleen: ei tietenkään pelota, mutta...) enemmän lasku. Omalla pelkästään Suomessa, lähinnä Etelä- ja Keski-Suomessa, hankitulla laskettelukokemuksellani hieman arveluttaa (tämä on oikea sana!) tehdä ensimmäinen tutustuminen offarilaskuun Alppien korkeimmalla vuorella, parinkymmenen kilon reppu selässä ja jalat hyytelönä kiipeilyn jälkeen. Nettisivut ja Kai tietävät kuitenkin kertoa, että lasku on enimmäkseen melko loiva ja teknisesti helppo, joten kai se sitten sujuu...

Suurin osa kiipeilyonnettomuuksista kuulemma tapahtuu laskeutumisvaiheessa, useimmilla reiteillä toki jotenkin muuten kuin suksilla. Kun kiipeilijät ovat väsyneitä ja varsinainen tavoite, huiputus, on saavutettu, keskittyminen helposti herpaantuu ja onnettomuusriski kasvaa. Pitää muistaa, että huipulle tultaessa vasta puolet matkasta on tehty - Blancilla tosin ajassa mitattuna noin 90%, kun lasku tapahtuu suksilla.

Näinhän se taitaa olla muutenkin ihmiselämässä: alamäet ovat riskialttiimpia ja pitkän nousukauden jälkeen alas saatetaan tulla hyvin nopeasti...

No, suurimmat fyysiset haasteet liittynevät kuitenkin nousuvaiheeseen. On mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin korkeaan ilmaan pystyy sopeutumaan, kun tähän mennessä en ole käynyt ylempänä kuin noin 2500 metrissä Teidellä.

Ei oo tervettä

Ensimmäinen aamulenkki takana sitten inttiaikojen!!! Ja kyllä, se on edelleen yhtä epäluonnollisen tuntuista ja tuskaista toimintaa. Muutenkin alkaa olla pientä turnausväsymystä ilmassa. Puolitoista viikkoa treeniä ilman lepopäivää. Näinhän siinä käy, kun innostuu hieman jostain: homma lähtee samantien lapasesta. Keho käy jatkuvasti kierroksilla ja unet ovat jääneet turhan vähälle. Pitänee hieman rauhoittaa tahtia, mutta näillä näkymin se onnistuu aikaisintaan vasta ensi sunnuntaina, jolloin koko päivä kuluu siirtyessä takaisin Lyngenistä Helsinkiin. Sitä ennen siis luvassa reippailua ulkoilmassa hienoissa maisemissa. Laitetaan kuvaa ja selostusta tänne tulemaan, mikäli Norskien 3G-yhteydet pelittää.

Post-lenkkipaino 87 kg. Nyt aamupalaksi pari mukia ravitsevaa energiatonta kolajuomaa - nimeltä mainisematonta brändiä - ja siirtyminen vappuasukaupoille.

Ketterästi kuin...dahu?

87,5 kg, löysin oikotien, "korkeanpaikanleiri" toimii useammallakin tavalla ja nopeammin kuin odotettu. No tätähän tää on vuorellakin, nestehukkaa. Olo ei kuitenkaan ole ihan yhtä ketterä kuin vuorivuohella, vaan pikemminkin fiilis kuin legendaarisella dahulla. Joidenkin mielestä kyseinen eläin on pelkkä myytti, mutta kaverini vannovat nähneensä kyseisen eläimen extreme-heimon jäsenen Val d'Iseren rinteillä vuonna 1998. Noitahan metsästetään (sukupuuton partaalle) seuraavasti; pahaa-aavistamaton eläin on kaikessa rauhassa kaltevalla vuoriniityllä (jyrkänteen yläpuolella) syömässä luonnollista ravintoansa, vuoriheinää ja edelweisseja. Metsästäjä lähestyy eläintä takaa ja päästyään sopivalle etäisyydelle (n.50m, lähemmäksi ne eivät raportoidusti ihmistä milloinkaan ole päästäneet) viheltää, jolloin dahu kääntyy vihellyksen suuntaan ja loput älykäs lukijakuntamme osaakin jo päätellä itse. Dahuja on kahta pääheimoa (kuten ruuveja), vasemmalle kiertäviä ja oikealle kiertäviä. Ne voivat lisääntyä tietyissä olosuhteissa keskenään, mutta eivät ole lisääntymiskykyisiä toisessa polvessa. Asiasta kiistellään, johtuuko tämä vain "sekajalkaisuuden" tuomasta epätasapainosta, joka johtaa ennenaikaisen kuolemaan vai geenien yhteensopimattomuudesta (vrt. muuli). Lisäksi tavataan eri kaltevuuksiin sopeutuneita yksilöitä. Tietämykseni tästä eläimestä rajoittuu tähän, mutta Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy kyllä lisätietoa hakusanalla dahu.

Alipainetila

Yeah! Kaverit ovat pyyteettömällä duunilla ja pienimuotoisella maistelulla/ryypiskelyllä avustaneet huipulle. Tästedes olen yksin laskussa ja täysin AMS-oireiden armoilla ;o) Huomenna aion silti liikahtaa sairaspediltä vähintääkin rääkätäkseni koiraa (kuva raukasta vieressä) parin tunnin lenkillä. Tänään oli muuten loistava eka juoksulenkki pariin vuoteen. Maastossa juokseminen kävi kivasti keskivartaloon (i.e. kohtiin, jossa anatomiakirjan mukaan pitäisi olla lihaksia). Nilkat olivat kovilla. Ylämäki oli tuskaista, mutta ei lohdutonta. Parempaan suuntaan ollaan menossa. Paino ~88,5 (tai alle 88 nestehukka incl.).

Aikataulut

Reissuun lähdetään toukokuun loppupuolella, tarkalleen ottaen 19.5.2009. Minä ja Ari lennämme aamulla Frankfurtiin, josta poimimme mukaan allekirjoittaneen isän - tai oikeastaan toisin päin - ja jatkamme autolla Geneveen, johon Janin lento laskeutuu aikataulun mukaan samoihin aikoihin aamulla jättäen noin viisi tuntia odotteluaikaa. Emme paheksu, jos odotellessa maistuu muutama olut :) Siitä jatkamme porukalla Sallanchesin kautta Chamonix'hin.

Alustavasti 20.-22.5. on tarkoitus käyttää akklimatisoitumiseen ja lähteä vuoren valloitukseen lauantaiaamuna 23.5., mutta sää saattaa tietenkin muuttaa suunnitelmia. Jos keli on hyvä ja jatkuu hyvänä, kannattanee käyttää yksi päivä lisää ohueen ilmaan totutteluun. Pari kertaa ollaan varmaankin menossa Midille patsastelemaan, kiikaroimaan reittiä ja treenailemaan jäätikölle. Ainakin Aria kiinostaisi Arete des Cosmiques, en tiedä riittääkö minulla pää ja taidot. Tuossa Midin visiittien välissä ehkä vuokrataan maastopyörät ja mennään (hissillä ylös) Breventiin patsastelemaan ja kiikaroimaan reittiä. Eli sään salliessa lauantai- tai sunnuntaiaamuna (23. tai 24.5.) lähtee porukka vuorelle, jossa sitten kaiken sujuessa suunnitelmien mukaan, vierähtää puolitoista vuorokautta. Tämä siis alustavasti.

Akklimatisoitumisjakso on lyhyt, joten pitänee jäljitellä alppimajaolosuhteita jo kotona Suomessa. Pari kaveria on lupautunut auttamaan tänään. Suunnitelmissa nopea nousu, lasku omaan tahtiin ja aamulla pitäisikin olla jo ainakin joitain vuoristotaudin oireita: päänsärkyä, huimausta, oksentelua, väsymystä, pulssi korkealla jne.. Toistetaan tarvittaessa. Jos ei kroppa totu ohueen ilmaan, niin ainakin pahaan oloon :)

Tiistaina 26.5. on sitten paluu Suomeen, toivottavasti on sankaritarinoita kerrottavana. Sitä ennen ehkä ehtii vielä kokeilemaan canyoningia ja kiskaisemaan pienet nousut paikallisella käytetyllä rypälemehulla.

Hitaasti Hämeestä

Tiimin kolmas, hitain ja nuorin jäsen löytyy Etelä-Suomen läänin pääkaupungista. Kahta muuta jäsentä en ole edes vielä nähnyt, mutta se seikka ollaan korjaamassa lähipäivinä.

Toista kertaa kohti huippua olen menossa. Viime kesän huiputusyritys jäi harmittavan lähelle. Toivottavasti ei mene sanonnan mukaisesti - Kolmas kerta toden sanoo - vaan että huippu tulisi saavutettua tällä kertaa. Riskillä ei ole tarkoitus nousta mäkeä ylös, ja toivottavasti Esteri on hyvällä tuulella.

Kuntopolitiikan toivon olevan omalta osaltani kohdillaan. Hyväkuntoisena mäkeä on mukava taivaltaa eteenpäin ja jää aikaa ihailla maisemia. En meinaa laittaa reppua painoineen selkään ja alkaa kiivetä mäkeä ylös alas - treeni mielessä.

Kuntoa olen kohotellut 2008 vuoden lopputalvesta lähtien enemmässä määrin, lähinnä pyöräillen ja juosten. Loppukesästä 2008 mukaan tuli suunnistus - eilen kävin kevään ensimmäiset rastit bongaamassa. Oli aika helppo 6 km reitti, ei tullut harhailtua.

Alkutalvesta 2008, kun ensimmäiset lumihiutaleet koskettivat maata, kävin ostamassa luistelusukset. Päätin, että nyt jos koskaan. Kolmena tai neljänä edellisvuotena oli ollut jo tarkoitus ostaa sukset. Ei ollut aikaa? Lähimpään urheilukauppaankin kun on matkaa kunnioitettavat 100 metriä eli se löytyy samasta korttelista. Eli viime talven olen lähinnä suksinut suksilla ja luikkareilla painellut järvenjäitä menemään. Keliin sopivilla voiteilla on mukana mennä kun luistaa hyvin. Ensi talvena jos saisi wassberg-tekniikan opeteltua niin tulisi vauhtia vielä enemmän lisää.


Reissua varten en ihmeemmin valmistaudu. Muutamia pikku varustehankintoja pitänee vielä tehdä. Kamat pakkaan 2-4 päivää ennen lentokoneen lähtöä. Viime vuonna jännitysmomentit olivat sen verran hyvät ettei laukun pakkaamisesta olisi tullut varmaan yhtään mitään edellispäivänä.

Varmaankin 4-6 päivänä viikossa tulee käytyä lenkillä odotellessa lähtöä. Kevyitä pyörä-, juoksu- ja suunnistuslenkkejä. Vappuna ehkä jokin pieni nestetankkausharjoitus...

testing...

Testataan, että blogin päivitys toimii meilillä, jotta voidaan päivittää vaikka vuorelta käsin. Eli jos luet tätä, niin voisi tyhmempi luulla, että oletettavasti toimii, ehkä...

Nyt se alkoi

Katson oman fyysisen valmistautumiseni Blancille alkaneen tämän päivän maastopyörälenkistä. Henkinen valmistautuminen, toisin sanoen googlaus strategisesti valituilla hakusanoilla kuten "lumivyöryt", "jäätiköt" ja "serac", alkoi jo muutamaa päivää aiemmin samoihin aikoihin kun ympäristön painostuksen kasvaessa tein päätöksen ja varasin lennot. Sen jälkeen ehti pariin otteeseen melkein jopa kaduttaa, mutta nyt alan olla jo aika innoissani tästä projektista. Pitää vain huolehtia siitä, ettei keskity pelkkään blogikirjoitteluun, sillä paljon on vielä tehtävää: tämän päivän lenkillä jouduin toteamaan, että akklimatisoituminen jopa Vuosaaren korkeuksiin (onhan sielläkin yksi vuori, täyttömäki) oli vaikeaa. Mutta tässähän on aikaa ruhtinaalliset neljä viikkoa.

Painoa pitäisi minunkin saada pois, sillä painoindeksi taitaa olla tämän porukan korkein, ja kuten aiemmin todettiin, se ei ole vähän. Tosin matemaattis-luonnontieteellinen jaos ei ainakaan pikaisella yhtälönpyörityksellä löytänyt yhtäkään virhettä taloustieteellisen jaoksen nerokkaasta ja varsin lohdullisesta päättelyketjusta, jonka mukaan ylipaino on ylivoimaa - ja ylinopeutta. Tästä huolimatta saatan Blancin ensikertalaisena ja muutenkin ilman korkeiden vuorten kokemusta ajella hissillä Planille ja aloittaa oman urakkani vasta sieltä - nousumetrejä ohuessa ilmassa kertyy takuulla enemmän kuin riittävästi.

Itselläni on kiipeilykokemusta ennestään lähinnä sisäseiniltä, lisäksi vähän kalliokiipeilyä ja yksi tutustuminen jääkiipeilyyn. Matalampien vuorten nousua ja laskua olen harrastanut pääasiassa maastopyörän päällä etelän lomakohteissa. Ja kun kokemuksesta puhutaan, niin tärkeänä meriittinä - sekä erityiskiitoksena kavereille, jotka tunnistanevat tästä itsensä - on myös mainittava, että olen kuunnellut paljon vuorikiipeilijöiden juttuja ja vuorten autuuden hehkutusta, useampanakin vuotena Tampereen Plevnassa Tour de Tampereen jälkiselvittelyissä sekä vuoden 2007 Lofoottien reissulla, joka toimi samalla varsinaisena johdantona kiipeilyharrastukselleni.

Treeniä, treeniä

Isoilta pojilta, siis kirjaimellisesti isoilta, kuultua:"Massa on voimaa ja voima on nopeutta!" Päteeko silloin massan ja painon suoran korrelaation huomioiden, että ylipaino on ylivoimaa ja ylinopeutta? Toimiiko se näin vuorillakin? Kysymys on ennenkaikkea osoitettu ryhmämme matemaattis-luonnontieteelliselle sektiolle, mutta kuka tahansa voi kommentoida (mikäli tätä sontaa nyt ikinä kukaan vaivautuu lukemaan).

89 kg painoa. Liikaa, aivan liikaa, kun pituutta on 181 cm. En viitsi edes laskea painoindeksiä. Tilannetta vain pahentaa se valitettava tosiasia, että rasvaa on prosentuaalisesti aika merkittävä osuus. Parempaan suuntaan onneksi ollaan menossa. Treeni maistuu pitkästä aikaan, kun on jokin selkeä tavoite. Salibandyä, jalkapalloa, maastopyöräilyä, sulkapalloa, kaikki käy. Tällä viikolla jo joka päivä vähintään kaksi tuntia treeniä. Kunto tuntuu paranevan kohisten, mutta se paino... Vähimmäistavoite <85kg, neljä viikkoa aikaa. Pitänee lopettaa syöminen. I'm officially screwed!!

Onneksi vappuna mennään Lyngeniin laskemaan, eikä pitkälle kostealle vappulounaalle Ullanlinnanmäelle. Saattaa läski saada kyytiä ja samalla tulee vähän lajitreeniä.

Johdanto, Helsinki 23.4.2009

Joo. Jos oikein positiivisesti halutaan lamasta ajatella, niin se avaa henkilökohtaisella tasolla mahdollisuuksia lisääntyneen vapaa-ajan myötä, mikäli talous on jotakuinkin kunnossa. Lomautuslappu siis lätkähti käteen. Ei mitenkään odottamatonta. Itseasiassa odottelin sitä jo talvella ja kuvittelin viettäväni ainakin yhden ylimääräisen viikon Alpeilla lasketellen. Talvihan oli lähes täydellinen suurimmassa osassa Alppeja ja suoraan sanoen harmitti, kun lomautusta ei tullutkaan. No nyt tuli ja suunnitelma oli jotakuinkin valmiina päässä vain toteutusta vailla.

Olen käynyt Blancilla pari kertaa aikaisemmin, mutta hieman on jäänyt vaivaamaan, etten ole kiivennyt Chamonix'sta asti omin voimin, vaan aloittanut hissinousulla Plan de l'Aiguillelle, eli Midin hissin väliasemalle. No nyt olisi tilaisuus - aikaa ja rahaakin - korjata tilanne, mutta jotain muuta tarpeellista puuttui; kavereita. Ehkä kuntoakin voisi olla hieman enemmän ja painoa vastaavasti vähemmän. Jälkimmäiset hoitunevat pienellä henkilökohtaisella kärsimyksellä ja päättäväisyydellä, mutta yksin kiipeäminen hieman epäilyttää tällä kokemuksella (tai sen puutteella). Verkot vesille siis ja kyselyä kavereille ja nettiin, josko kohtalotovereita löytyisi. Ja kas, en olekaan ainoa sekopää tällä pallolla, tai edes Suomessa.

Nyt ollaankin sitten jo siinä pisteessä, että lennot ja majoitukset on varattu ja meitä on kolme lähdössä kiipeämään Blancille Les Grands Muletsin reittiä toukokuun 2009 lopulla. Yksi ennestään tuttu kaveri ja toinen uudempi tuttavuus. Herrat jakanevat jatkossa myös ajatuksiaan tässä blogissa. Ryhmä on toisaalta sekalainen seurakunta hiihto- ja kiipeilykokemuksensa puolesta, mutta yhdistäviäkin tekijöitä löytyy. Kaikki ovat 30+ heppuja, joita ilmiselvästi vuoret ja luonnossa liikuskelu kiinostaa ja seikkailumieltä löytyy sen verran, että haetaan rohkeasti uusia polkuja.

Meikäläisen vuoristotaustat ovat vahvasti alamäkipuolella ja konevoimaa on enimmäkseen käytetty ylöspäin siirtymiseen. Kiipeily korkeammilla vuorilla ja itsensä fyysinen rääkkääminen/testaaminen kuitenkin kiehtoo. Haasteena on lähinnä ajan löytäminen akklimatisoitumista ja/tai pitkää lähestymismarssia vaativille kiipeilyreissuille. Tästä syystä siis suunnitelmissa Blanc ja hieman rankempi versio Muletsin reitistä, siis kahdessa päivässä kirkolta toppiin ja takaisin omin voimin. Mikäli huiputus onnistuu, voi olla että oluenhimo riistäytyy lapasesta ja joudun palatessa ottamaan hissin alas Planilta ;o)

Toivotaan, että säät suosii eikä mitään tipu - railoon tai niskaan. Loput on sitten itsestä kiinni, paitsi ehkä akklimatisoituminen, joka muutaman päivän mittaisena saattaa jäädä hieman vajaaksi.

Tällä pohjustuksella mennään. Jatkossa kirjoittelen enemmän matkapäiväkirjamaisesti. Vähemmän taustaa ja selityksiä, enemmän ajankohtaista reissuun liittyvää mitä mieleen juolahtaa, lähinnä itselleni myöhemmin luettavaksi.