Näin unta, että sää esti koko homman. Ei edes lähdetty yrittämään vuorelle, istuskeltiin vaan sateessa Chamonix'n kylillä ja maisteltiin olutta. Vuoria ei edes näkynyt, joka puolella vain harmaata. Miten tämä nyt pitäisi tulkita? Pettymys, ettei päästä kiipeämään vai helpotus, ettei tarvitse kärsiä vuorella? Kyllä se täydellinen pettymys olisi, vaikkakin painon kehitys ei ole ollut viime päivinä suotuisaa ja hieman huolestuttaa. Reilu viikko reissuun ja painoa edelleen yli 87 kg, ei hyvä. Vähän lohduttaa se, että jalkaan mahtuu jo paljon pienemmät farkut kuin pari kuukautta sitten. Olen siis tiivistynyt sivu- ja/tai syvyyssuunnassa (voiko tämän tulkita kiinteytymiseksi?) :o)
Jostain syystä joka kerta kun Alpeille menen, kuvittelen etukäteen, että keli on koko ajan täydellinen, mutta harvemmin se sitä on. On tietysti lajista kiinni, mikä on täydellinen keli. Hyvä hiihto vaatii uutta lunta JA aurinkoa, mikä onkin jo aika paljon vaadittu. Kiipeilyyn riittänee pelkkä paikalleen jämähtänyt korkeapaine. Raftingiin ja canyoningiin vaaditaan vettä, eli pitkä kuiva jakso ei ole hyvä jne. jne. Keväällä vettä riittää onneksi sulamisvesistä.
Jos käy kuten unessa, en ajatellut jäädä pubiin voivottelemaan vaan nautiskella lomasta, käydä maastopyöräilemässä ja kokeilemassa canyoningia yms.. Pari olutta ja lasi viiniäkin saattaa maistua unohtamatta ranskalaista siideriä (kotimainen tai ruotsalainen esanssisotku ei yleensä maistu). Kyllä Chamonix aina toimistotyön Suomessa voittaa, oli keli mikä oli.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvä ettei sentään Kaille mitään Abaddonia näytetty, koska silloin voisi olla parasta jäädä ihan kotiin:)
VastaaPoistaPiti ihan wikipedittaa toi "abaddon", apocalypsen olisin tajunnu. Tämä vain vahvistaa käsitystäni lukioidemme paneutumisesta ja yleisestä sivistystasosta.
VastaaPoistaTod. näk. (oikeesti) oli kyse siitä, että tänään piti mennä radalle ajelee ekaa kertaa pemarilla ja sää (sade ja harmaus) pilasi suunnitelmat. Jos joku jaksaa lukea tätä blogia niin tarkkaan, että tämän kommentin kautta totuus paljastuu, niin olen varautunut elämään tämän pienen "kirotusvihreen" kanssa.
Pieni dramatisointi ja elävöittäminen, oli se sitten vaimojen/avovaimojen tahi kirjailijan itsensä kynästä lähtöisin, on mielestäni sallittua ja lähinnä elävöittävä piirre blogissa. Kuten jo aiemmin totesin (ja tarkkaavaisimmat seuraajamme ovat huomanneet) onpi meikäläisellä yleensä kieli poskessa (ellei poskella) kirjoittaessani. :o)
Hyvää äitienpäivänaattoa kaikille!