sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Miksi?

Sanotaan, että riittävä syy nousta vuorelle on se, että vuori on siellä. Ymmärrän tämän syyn, vaikka kiipeilijänä olen noviisi.

Kaikille syy ei ole riittävä. Moni ihmettelee kiipeämiseen liittyvää riskinottoa ja sitä, että hakeutuu vapaaehtoisesti hengenvaaraan. Olen kuullut sanottavan, että vuorikiipeily päinvastoin on äärimmäisen turvallisuushakuista puuhaa: kaikki riskit pyritään minimoimaan niin tehokkaasti kuin mahdollista. No, se ehkä johtuu siitä, että jos näin ei tehtäisi, riskit todella olisivat isoja.

Tosiasia on, että vuorilla, myös Mont Blancilla, kuolee ihmisiä joka vuosi. Mutta kotona kuolee vielä enemmän. Käännänkin koko asian hieman provosoivasti päälaelleen: ehkä tämäkin projekti - niin pikkupoikien hiekkalaatikkoleikkiä kuin se onkin verrattuna Midin pohjoisseinän laskemiseen, kuten Kaitsu totesi - on yksi esimerkki niistä asioista, joita länsimaisen vaurauden ja hyvinvoinnin keskellä rauhanaikana elävä ja työssään fyysisiä haasteita kohtaamaton mies tarvitsee, jotta ei kuolisi. Verbi "kuolla" pitää tässä yhteydessä ymmärtää ehkä hieman toisin.

4 kommenttia:

  1. "Because it is there". Olikos se itse George Mallory tuo viiltävän täydellisen analyysin takana?

    Todettakoon, että subjektiiviset vaarat (oma kömpelyys/taidottomuus, virhearviot) ovat aika paljon suuremmat tuossa laskussa kuin meidän kiipeilyreitillämme.

    Tähän sitten vielä muiden suurten ajattelijoiden mietteitä elämästä (ja kuolemasta):

    "Elämä on ihmisen parasta aikaa." - M. Nykänen
    Toim. huom! Vuorella lienemme ihan "ap joors", vaikkakin mulla on sellanen "Bon vojaas"-tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikasemminkin.

    "Ei elämästä selviä hengissä" - J. Leskinen

    "Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." - M. Nykänen
    Parempi ilmeisesti mennä vuorelle tekemään jotain ja ihmetellä tätä viisautta tarkemmin jälkeenpäin...

    VastaaPoista
  2. No nyt päästiin aiheeseen... Miksi?

    Toisin tähän keskusteluun hieman toisenlaista (SYVÄLLISEMPÄÄ) näkökulmaa.

    Yleensä urotekoihin (johon tämä vuorelle kiipeäminenkin ilmeisesti kaiken tämän hehkutuksen perusteella luetaan) pyrkivät henkilöt mielletään tai he itse mieltävät itsensä joko sankareiksi tai seikkailijoiksi. Kummaksikohan nämä herrat itsensä mieltävät?

    Sankari määritellään Nykysuomen sanakirjassa urhoolliseksi, rohkeaksi soturiksi, sotaisista ja muistakin urotöistään kuuluksi henkilöksi.
    -Kovin on maskuliininen määritelmä!

    Verbille "seikkailla" on annettu Nykysuomen sanakirjassa selitys "liikkua tai toimia vaihtelevia, jännittäviä tapahtumia, seikkailuja etsien tai kohdaten". Substantiivi "seikkailu" puolestaan on "jollekulle sattunut pulmallinen, jännittävä, usein vaarallinen, normaalista elämänkulusta poikkeava monivaiheinen tapahtuma tai tapahtumajakso, tapahtumasarja".

    Sankaruutta ei perinteisesti pidetä synnynnäisenä ominaisuutena, vaan sen voi saavuttaa ainoastaan teoilla. Tekojen näyttäminen julkisesti vaatii tietenkin performanssin (vuorelle kiipeäminen). Näytön tai esityksen arvostelee yhteisö, joka valitsee sankarin.

    Seikkailijan ja sankarin erottaa toisistaan se, että seikkailija etsii aktiivisen mahdollisuuksia päästä pätemään, näyttämään ja hankkimaan subjektiivisia kokemuksia. Sankari ei etsi haasteita oman itsensä vuoksi, vaan hän tekee velvollisuutensa yhteisön vuoksi. Seikkailuun liitetään uhkarohkeus,sankaruuteen rohkeus. Sankari taistelee aina jotain pahaa vastaan eli pahan ilmaantuminen aktivoi sankarin toiminnan. Ilman pahaa (vihollista, joka hyökkää aina siitä tietystä ilmansuunnasta) kaikki yhteisössä on hyvin, eikä sankariteoille ole tilausta ja näin ollen ei ole myöskään mahdollisuuksia arvostuksen ja kunnian hankkimiseen. Tämä mahdollisuuksien puute onkin se tekijä, joka ajaa seikkailijat etsimään hankaluuksia kauas ”vuorille”.

    Suomaisen miehen seikkailija- ja sankariesikuvat löytyvät tietenkin Kalevalasta. Kalevalahan sisältää runsaasti todella mielenkiintoisia seikkailutarinoita. Miessankarit tekivät varsinaisia ihme- ja urotekoja: Lemminkäinen saa kiinni Hiiden hirven ja Tulijoella hän voittaa tulisen kotkan. Ilmarinen kyntää kyisen pellon. Lemminkäinen ryöstää itselleen Kyllikin jne. Siinäpä haastetta...

    Pureudutaanpa vielä syvemmälle sankaruuden syvimmässä olemuksessa. Vaikka sankaruutta ei siis yleisesti voidakaan pitää synnynnäisenä ominaisuutena, sankariksi pääsemisen tarve voidaan selittää tuolla pienellä rääpäleellä: Y-kromosomilla. Kuten varmasti hyvin tiedätte, Y-kromosomi on kooltaan vain murto-osan X-kromosomin koosta, joten se ei sisällä yhtä paljon geenejä kuin vastinkromosomiinsa. Y-kromosomin sisältämät geenit liittyvät lähinnä sukupuolen kehittymiseen, kun taas X-kromosomi sisältää useita kehitykseen ja toimintakykyyn vaikuttavia geenejä. Sukupuoleen liittyviä ominaisuuksia säätelevät geenit sijaitsevat X-kromosomin siinä osassa, jolle ei ole vastinetta Y-kromosomissa. Näin ollen kyseiset periytyvät ominaisuudet ovat yleensä resessiivisiä ja siksi ilmenevät yleisemmin miehillä kuin naisilla. Sankaruus-hakuisuus voi olla siis juuri tällainen resessiivinen ominaisuus.

    Pienenä pikanttina yksityiskohtana: joidenkin tutkimusten mukaan miessukupuoli rappeutuu ja häviää ennen pitkää kokonaan. Evoluution myötä miehen Y-kromosomi on menettänyt 97 prosenttia geeneistään ja katoaa (vain) 100 miljoonan vuoden kuluttua tarpeettomana. Katoavatko sankarit Y-kromosomin myötä? Entä selittääkö esi-isiemme geenirikas Y-kromosomi entisaikojen sankaritarinat ja mystiset sankariteot?

    Sitten vielä yksi teoria, joka liittyy lempiaiheeseeni: lajiutuminen ja populaatioevoluutio. Pienet yksinkertaistukset yksinkertaiselta henkilöltä ovat varmasti sallittuja. Olen jo pidemmän aikaa epäillyt, etteivät kaikki ihmiset ole enää saman lajin edustajia. - Lajiutumistahan voi tapahtua myös ilman toisistaan eristyneitä populaatioita. Jospa tämä vuorelle kiipeävä ihmistyyppi onkin kokonaan oma lajinsa tai eriytymässä oleva laji. Kiipeäminen ei ehkä ole tämän populaation säilymisen kannalta tärkeimpiä ominaisuuksia, mutta sitä voi ehkä selittää ns. Sadannen apinan –teorialla. Teorian idea yksinkertaistettuna on, että jossakin populaatiossa omaksuttu uusi tekemisen tapa (esim. kiven käyttäminen kookospähkinän avaamiseen tai kiivetä mahdollisimman korkealle vuorelle) leviää koko lajin osaamiseksi sen jälkeen, kun sadas lajin edustaja on oppinut uuden taidon.

    VastaaPoista
  3. Luulin jo vastanneeni tyhjentävästi esittämääni miksi-kysymykseen, mutta näköjään olin vasta raapaissut pintaa...

    VastaaPoista
  4. Eipä tuohon enää uskalla mitään sanoa ;o) Lisätään vastaukseksi kysymykseen vielä hätähuuto keski-ikäistymisen, ukkoontumisen, seestymisen ja "toimistoitumisen" sekä mukavuudenhaluistumisen vääjättömällä tiellä, eli "Go before it's too late".

    VastaaPoista