Ohi on!

Henkilökohtaisesti homma meni putkeen, mutta valitettavasti kaikilla ei. Vastoikäymiset alkoivat heti Muletsin majalta lähdettyämme. Lumi oli mennyt korpuksi ja sukset lipsuivat kovalla pinnalla sivuttain skinnatessa aika pahasti. Janin polven taipuminen aiheutti vanhan vamman myötä sen verran kipua, että Jani palasi majalle ja myöhemmin kopterilla alas lääkäriin.

Jatkoimme liukastelua Arin kanssa. Majan vartijat ohjasivat meidät serakki- ja railovaaran takia vaihtoehtoiselle reitille kohti Dome du Gouteria. Reitin (lisätään reitin nimi) myöhemmin) alku oli huomattavasti normaalia Muletsia jyrkempi, mikä vain lisäsi poikittaisskinnauksen määrää ja lipsuttelua, joka taas söi voimia kohtuuttomasti. Lisäksi jouduimme vaihtamaan jääraudat alle pitkän, skinnaukseen lian jyrkän, harjanteen ajaksi.

Päästyämme noin 4250 metriin Vallot'n alle alkoivat Arin voimat hieman ehtymään ja päätimme, että lähden yksin kohti huippua ja Ari kiipeää perässä Vallot'lle ja odottelee siellä tai kiipeää perässä mihin jaksaa. Lopulta Ari jäi hieman refugen alle keräämään voimia laskua varten. Epäilemättä hyvä päätös, kun ottaa huomioon, että oli kyseessä miehen ensimmäinen offarilasku. Kuka muu voi sanoa aloittaneensa off-piste -uransa Blancilta 4350 metristä?!?

Vallot'lta huipulle edetessä voimia olikin yllättävän paljon ja homma sujui noin tunnissa ja kymmenessä minuutissa parilla lyhyellä (valokuvaus)tauolla. Huipulla viisi minuuttia, pari kuvaa ja isolla vaihteella takaisin Vallot'lle. Laskeutuessa ehti huippu jo kerätä hieman pilveä ympärilleen, eli täydellinen ajoitus. Muutenkin sää todella suosi: aurinkoista, lämmintä ja vain hieman tuulta (vuoriston asteikolla).

Kuka sanoi, että Mont Blanc on ruuhkainen? Koko nousun aikana ei tavattu ketään, huipulla olin yksin, samoin laskun aikana emme tavanneet ketään. Pientä kummastusta aiheutti laskiessa koko mahdollisen laskureitin katkaissut valtava railo. Siitä taiteiltiin reunan kapeamman kohdan kautta köysivarmistuksella yli. Rytäkässä saatiin yksi sauva poikki, joka laitettiin takaisin laskukuntoon jeesusteipillä. Aikaa kuitenkin paloi sen verran, että Muletsin majan kohdalla vartija viittoili tulemaan majalle, koska emme ehtisi viimeiseen hissiin Midin väliasemalta. Todettiin vaan, että pakko yrittää, vaikka tulisi kävelyreissu 2317 metristä alas kylille, koska aikaisin seuraavana aamuna pitää lähteä kotia kohti. Lisäksi Arin paikoiltaan mennyt olkapää (vakiovaiva) hidasti etenemistä ja myöhästyimmekin hissistä.

Hieno lisä muuten niin kevyelle rupeamalle, sukset ja monot jo ennestään painavaan reppuun ja kohti auringonlaskua ja kylää samaa osittain lumen peittämää polkua, jota olin taapertanut ylös. Tämä ei todellakaan ollut tarkoitus, mutta ainakin tuli mentyä sekä ylös, että alas omin voimin. Parisataa korkeuserometriä ennen kylää tuli pimeää ja otsalamppua hapuiltiin toista kertaa samalla reissulla. Pimeän tullen tuntui kuin olisi taivalta tehty painajaisessa: kylä ei vain tuntunut lähestyvän ollenkaan. Vihdoin päästiin kylille ja ympyrä täyttyi. 42 tuntia aiemmin lähdin ylös pimeässä ja nyt oltiin taas kylillä, pimeässä. Kumpikin oli sen verran väsynyt, ettei pystynyt enää kävelemään suoraan ja Ari teki jopa lähempää tuttavuutta paikallisen asfaltin kanssa.

Lopulta oltiin kämpillä turvassa ja ilman pysyviä (lisä)vammoja. NOT the end, spekulointi ja jälkipyykin pesu jatkunee myös blogissa...